Matelaituri: suomalaista kahvikulttuuria haastamassa

Uutinen11.02.2019 01:09

Matelaituri-suomalaista-kahvikulttuuria-haastamassa

Matelaituri on tuore kotimainen yritys, joka levittää vauhdilla yerba mate -kulttuuria Suomeen. Suosiotaan kasvattava matejuoma uutetaan yerba mate -kasvin lehdistä, joka kasvaa Etelä-Amerikan subtrooppisilla vyöhykkeillä eli Koillis-Argentiinassa, Paraguayssa, Boliviassa ja Etelä-Brasiliassa.

Kotiseuduillaan Etelä-Amerikassa yerba mate on olennainen osa ihmisten arkea. Matea juo päivittäin jopa 100 miljoonaa ihmistä. Matelaiturin toimitusjohtaja ja toinen perustaja Antti Pohja vertaa juomaan liittyvää kulttuuria saunan asemaan suomalaisessa kulttuurissa. Maten juominen on sosiaalinen hetki ja tapa viettää aikaa yhdessä. Matea on juotu Etelä-Amerikassa jo satojen vuosien ajan, ja sitä löytyy jokaisen kodin kuivamuonakaapista.

Pohja haluaakin tuoda yerba mate -kulttuuria yhä enemmän myös Suomeen. Itse hän löysi juoman vuonna 2010 ollessaan reppureissulla Argentiinassa.

- Ihastuin mateen heti ensi siemaisulla ja olen siitä lähtien juonut sitä joka päivä aina aamuisin ja päivisin. Iltaisin ei enää viitsi juoda maten piristävien vaikutusten vuoksi. Mate toimii minulla huomattavasti paremmin kuin kahvi, Pohja kertoo.

Matessa yhdistyvät kahvin ja teen parhaat puolet

Perinteisesti yerba matea juodaan bombillalla eli pillillä, jonka päässä on suodatin. Purujen sekaan kaadetaan vettä ja kuppia voi täyttää uudelleen lukuisia kertoja, kunnes maku haalenee liiaksi. Juoma tulee pillin läpi, mutta purut jäävät kuppiin. Matea voi myös valmistaa ja juoda ilman pilliä, eli aivan kuten olemme tottuneet juomaan teetä ja kahvia. Esimerkiksi pressopannu on erinomainen tapa valmistaa mate teetä.

Kitkerä ja maanläheinen lämmin juoma muistuttaakin kahvia ja teetä. Pohjan mukaan matessa yhdistyvät näiden kahden juoman hyvät vaikutukset, mutta ei huonoja. Matessa on kofeiinia vähemmän kuin kahvissa, mutta enemmän kuin teessä. Maten virkistävä ominaisuus onkin kahvia tasaisempi ja pitkäkestoisempi, minkä sanotaan johtuvan yerba maten runsaasta antioksidanttien määrästä.

Puolustuskykyä lisääviä antioksidantteja matessa onkin jopa tuplasti vihreään teehen verrattuna. Lisäksi matessa on paljon C-vitamiinia, mutta myös A-, B- ja E-vitamiineja.

- Matesta puhuttaessa voidaan käyttää termiä superfood. Ravintorikas ja terveellinen mate sopii hyvin vaihtoehdoksi kuppikaupalla kahvia lipittäville suomalaisille, Pohja sanoo.

Tunnettuus kasvaa koko ajan

Vaikka Pohja löysi maten jo vuonna 2010, pystytettiin Matelaituri vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Yrityksellä on viisi eri aloilta tulevaa osakasta, jotka vievät toimintaa eteenpäin askel ja projekti kerrallaan.

- Kun palasin Argentiinasta kotiin, maistatin matea kaverilleni. Hänkin innostui juomasta ja mietimme jo silloin, että tätä pitäisi alkaa tuoda Suomeen. Aika ei vain ollut silloin sopiva ja jätimme ajatuksen hautumaan. Lopulta vuonna 2017 perustimme Matelaiturin, Pohja kertoo.

Toiminta aloitettiin kuluttajamyynnillä ja Matelaiturin oma verkkokauppa avattiin toukokuussa 2018. Jälleenmyynnin osalta on tehty jo ensimmäiset yhteistyösopimukset.

- Haluamme tehdä yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, jotka jakavat näkemyksemme luomutuotteista ja kuluttajalle tuotettavasta parhaasta mahdollisesta laadusta, Pohja tarkentaa.

Muutama kuukausi sitten yhdeksi verkkokaupan maksutavaksi tuli Mash-maksu.

- Palvelu on meille kuluton, joten mukaan oli helppo lähteä. On hyvä, että maksuvaihtoehtoja on useampia, jotta kuluttaja voi valita mieleisensä, Pohja sanoo.

Katso sopiiko kauppiaalle täysin kuluton Mash-lasku oman liiketoimintasi tueksi.